Ahlsell ostaa Enexia Oy:n ja sen sisaryhtiöt luoden uuden, entistä vahvemman sprinklerikonseptin Pohjoismaiden markkinoille
Ahlsell on 29.11.2017 solminut sopimuksen Enexia Oy:n ja sen ruotsalaisten sisaryhtiöiden Nordic Sprinkler AB:n, Enexia AB:n ja PrePipe Construction AB:n hankkimisesta. Doradus Capital AB:n omistama yritysryhmä on yksi pohjoismaiden johtavista toimijoista palontorjunta-alan tukkukaupassa. Koko konsernin liikevaihto oli vuonna 2016 noin 11 miljoona euroa ja se kasvaa edelleen voimakkaasti vuonna 2017. Yrityksissä on yhteensä 30 työntekijää ja ne tarjoavat täydellisen valikoiman sprinkleri- ja uraliitosjärjestelmien komponentteja Pohjoismaiden ja Baltian markkinoille.
Ahlsell on Pohjoismaiden johtava teknisen kaupan ammattilainen, jolla on yli 5000 työntekijää, 250 paikallista yksikköä ja 2,6 miljardin euron liikevaihto. Ahlsell tarjoaa alan laajimman valikoiman LVI-, Sähkö-, Teollisuus- sekä Kylmä-tuotteita ja palveluita. Palontorjunta-alan vahva läsnäolo on kuitenkin puuttunut. Tämän vuoksi hankinta on erinomainen sekä kaupan molemmille osapuolille että asiakkaillemme.
Kauppa mahdollistaa toiminnan kehittämisen entistä vahvemmilla resursseilla. Uskomme yhdessä Enexian teknisen asiantuntemuksen ja asiakastuen sekä Ahlsellin vahvan logistiikan ja paikallisen läsnäolon kanssa luovamme alalle lyömättömän kokonaisuuden. Uraliitosjärjestelmillä on suuri potentiaali myös muilla aloilla, etenkin teollisuudessa ja Kylmä-tuotteissa, missä Ahlsellilla on jo entuudestaan erittäin vahva asema.
Sprinkleri-segmentti tulee toimimaan erillisenä yksikkönä Ahlsellin LVI-toimialalla. Yrityskauppojen suunniteltu kirjausajankohta on 28.12.2017.
Toimintamme jatkuu toistaiseksi tavalliseen tapaan ilman muutoksia. Enexian integrointi Ahlselliin tehdään asiakaslähtöisesti ja mahdollisesti aiheutuvista muutoksista ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen kuin ne ilmenevät.
Lisätietoja:
Akseli Hauhia, toimitusjohtaja, 044 – 030 1376